Korona on vauhdittanut työn irtoamista ajasta ja paikasta. Samalla se on tehnyt näkyväksi työn monimuotoisuuden ja kuinka erilaisissa tilanteissa eri yhtiöt ovat. Pidemmällä aikavälillä eri alojen ja ammattien houkuttelevuus saattaakin määräytyä uusilla perusteilla. Haluaisitko päästä pois oravanpyörästä? Houkuttaako sinua käyttää aikasi johonkin muuhun?
Osakeyhtiön perustaminen oli helppoa, mutta miten päästä siitä eroon? Rahaa ei perustamisessa vaadita, mutta lopettaminen on Suomessa hankalaa ja tulee kalliiksi. Osakeyhtiö on oma juridinen henkilö eikä sitä voi noin vain päättää lopettaa.
Yhtiöstä eroon pääseminen tapahtuu purkamalla (konkurssi/selvitystila), sulautumalla toiseen yhtiöön, jakautumalla uusiksi yhtiöksi, myymällä yhtiö (osakkeet/liiketoiminta) tai Patentti- ja rekisterihallitus poistaa yhtiön rekisteristä. Viimeksi mainittu toimii yleensä vain jos yhtiö pidempään laiminlyönyt velvollisuutensa. Tätä määräystä on turha jäädä odottelemaan, sillä siinä vaiheessa on jo oma mainekin kärsinyt kolhuja.
Osakeyhtiön lopettaminen purkamalla tapahtuu käytännössä aina joko konkurssi- tai selvitystilamenettelyllä, jos yrityksen varat riittävät kaikkien velvollisuuksien hoitamiseen. Lopettamisprosessi voi tulla kalliiksi, sillä yleensä siihen tarvitaan ammattiapua. Selvitystilan kautta purkaminen kuulostaa pahalta, mutta se on ihan käypä, joskin monimutkainen prosessi. Kyse on kuitenkin omistajien vapaaehtoisesta päätöksestä purkaa yhtiö. Jos yrityksesi puolestaan on maksukyvytön, velkainen ja kannattamaton, se voidaan joutua lopettamaan konkurssimenettelyssä
Osakeyhtiö voi purkautua myös yritysjärjestelyiden kautta. Yhtiö voi sulautua toiseen yritykseen tai jakautua uusiksi yrityksiksi. Myyntivaihtoehto on paras tapa ulosmitata yhtiön käypä arvo. Kauppa voi tapahtua osakekauppana tai liiketoimintakauppana. Liiketoimintakaupassa tosin et pääse eroon yhtiön osakkeista, vaan joudut vielä purkamaan yhtiön tai keksimään sille jotain muuta käyttöä. Kun olet myymässä yritystäsi, aikaa on varattava sen myyntikuntoon laittamiseen, määriteltävä kauppahinta ja etsittävä ostaja. Mikäli ostaja/jatkajaehdokkaita löytyy lähipiiristä, puhutaan sukupolvenvaihdoksesta. Valmistaudu myös sukupolvenvaihdokseen hyvissä ajoin. Sekin vie yleensä useamman vuoden. Jatkaja pitää perehdyttää työhön ja verotukseenkin pitää paneutua.
Vuoden 2021 Pk-yritysbarometrin mukaan noin 85 000 yritystä on vaihtamassa omistajaa Suomessa seuraavan 5 vuoden kuluessa. Noin joka kolmannessa Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä on suunnitteilla omistajanvaihdos lähivuosina. Näitä järjestely siis on melkoisesti tulossa. Yritysostot ovat hyödyllisiä myös kansantalouden ja työllisyyden kannalta. Kun yrittäjä luopuu liiketoiminnastaan, jatkava uusi yrittäjä voi turvata työpaikat sekä osaamisen ja asiakassuhteiden säilymisen. Koska kahta samanlaista yritystä tai ostajaa ei ole, ei ole kahta samanlaista omistajanvaihdostakaan. Yrityksen arvoon vaikuttavat yritys itse, sitä ympäröivä maailma, ostaja ja lukemattomat näihin liittyvät tekijät. Ostaja ratkaisee omalla toiminnallaan yrityksen tulevat tuotot, ja siksi yrityksen arvo on aina ostajakohtainen.
Toisaalta, osakeyhtiön toiminnanhan voi aina myös keskeyttää. Tilinpäätös, veroilmoitus ja kaupparekisteri-ilmoitus täytyy silti tehdä joka vuosi. Osakeyhtiö on hyvä yritysmuoto, mutta siitä eroon pääseminen on kyllä tehty monmutkaiseksi.
Yrittäjiltä yritystä perustettaessa kysyttäessä eniten houkuttelevat mahdollisuus toteuttaa itseään (noin 50 %) ja lähes yhtä montaa vapaus päättää itse kaikesta (40 %). Mikäli itsensä toteuttaminen ja vapaus muilla elämän alueilla nyt houkuttelevat ja haluat lopettaa yhtiösi, ota yhteyttä niin jutellaan.
Kirjoittanut: Tarja Oinonen-Rouvali